tiistaina

Pennut syntyivät

13.9.2016
Geean lämpö seilasi edestakaisin lauantaina 10.9 eli tiineyden 61. vuorokautena ja päätin siinä vaiheessa viedä omat koirani tyttäreni luokse hoitoon. Klo 22.55 lämpö laski ensimmäisen kerran alle 37 asteen. Yö meni rauhallisesti ja sunnuntaina Geea nukkui pitkiä aikoja hyvinkin levollisena. Illansuussa alkoi petaaminen, joka muuttuikin hyvin voimalliseksi. Geean mielestä olohuoneen sohva olisi varmasti ollut mieluinen paikka synnyttää. Me omistajat olimme asiasta hiukan erimieltä. Vuorokausi vaihtui maanantaiksi eli alkoi tiineyden 63. päivä. Tuli hyviä supistuksia ja klo 00.37 "syntyi" vesipussi. Supistukset jatkuivat, mutta ensimmäistä pentua ei vaan tullut. Kolmen aikaan soitin päivystävälle eläinlääkärille ja sovimme, että soitan ja tulemme puoli viiden aikaan ellei synnytys etene siihen mennessä. Päivystys sattui olemaan omalla paikkakunnalla eli noin kolmen kilometrin päässä.
Katsoin jo tavaroita valmiiksi ja ajattelin, että kunhan päästään autoon, pentu kyllä syntyy sinne varmasti. Käytettiin vielä Geea ulkona pissalla ja sitten sen selkä köyristyi ja eikun äkkiä sisälle takaisin. Ensimmäinen pentu syntyi seuraavalla supistuksella ja iso uros olikin.
1. uros klo 4.20 paino 284 g
2. narttu klo 4.35 paino 270 g
3. uros klo 4.52 paino 230 g
4. uros  klo 5.05 paino 262 g
5.narttu klo 5.35 paino 194 g

Geea hoitaa pentuja hyvin ja kaikilla on lähtenyt paino nousemaan.
Anne





sunnuntaina

Laskettuun aikaan reilu viikko

4.9.2016

Geea voi hyvin ja paksusti. Painoa on tullut reilu kolme kiloa ja ruoka maistuu vielä hyvin. Geea tulee Vääksyyn ensi viikon loppupuolella ja Outi "muuttaa" myös tänne viikoksi.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saadaan kivankokoinen pentue. Taas on niin mukavia pennuista kiinnostuneita, että olisi kiva kun heille kaikille riittäsi pentu. Synnytystä varten on pesty peitot ja harsot. Pentulaatikko odottaa autokatoksessa, että joku raahaisi sen mun kanssa sisälle. Omat koirat lähtevät Lahteen muutamaksi päiväksi, että Geea saa synnyttää ja totutella äitiyteen ihan rauhassa.
Kuva:Outi